Kävin lenkillä..

..ja se on harvinaista. Mulla on superhuono kondis ja on tapahtunut myös lihoaminen. Aion tehdä asialle jotain. Painoa saisi pudota edes muutama kilo, näin aluksi. Vaikka en olekkaan lihava, niin tätä tahtia pian olen. Ne ostamani farkutkin ovat tosiaan 3 kokoa isommat, kuin muut farkkuni ja se hirvittää. Langanlaihaksi en missään nimessä halua, mutta timmi ja terve vartalo olisi unelmaulkonäkö. Toivon mukaan into kuntoiluun ei lopahda, niin kuin aina ennenkin. Teemun ja minun ostamaa kahvakuulaa saisin myös ruveta käyttämään useammin.
Isäni sanoi aikanaan, että hänen puolestaan voisimme olla veljeni kanssa vaikka 200 kiloisia, mutta kun se ei ole terveellistä. Ja se on tosi. Ja jos tästä vielä vähääkään kasvan leveyttä, niin kaikki vaatteeni jäisivät sitten pieniksi ja sitä en halua.


 Lopuksi vielä kuvat Ellenistä ja Eemilistä, koska mä en kyllästy niihin koskaan:

Kukkulan kuningatar, Ellen. (epätarkka, jee!)

Eemil... Toi pallo oli 5 sekkaa ehjä, kunnes Eemil venytti suunsa siihen ja se puhkes. Koira on vissiinkin käyny tätä kuvaa ennen uimassa, turkista päätellen.

Rakkauteni rottweileriin

Postaan taas...
Nyt on pakko pyytää kirjoitusvirheitä anteeksi, äikänmaikkani ei tarkista tekstiä ja olen väsynyt!

Hain joskus viidennellä tai kuudennella Enniltä takaisin hänelle lainaamani ja isältä joululahjaksi saamani Tuire Kaimion Pennun Kasvatus-kirjan, jota rupesin lueskelemaan kotimatkalla (aikaisemmin selasin vaan kirjasta söpöt pentujen kuvat) ja siitä se intohimo koiriin ja niiden maailmaan lähti.
Meillä ei ole ikinä ollut kotona koiraa. Pienenä tavallaan ainoa koira jonka tunsin oli enoni tiibetinspanieli, Jesse ja sekin ärhäkkä. Kolmannella luokalla tutustuin toisen enoni nykyisen vaimon labradorinnoutajaan, Kamuun. Kamu oli kaikkien kamu. Ihana ja herttainen koira, lempeällä luonteella. Levätkää rauhassa söpöliinit. Koirakontakteja ei tosiaankaan ollut paljon, mutta tämän kyseisen kirjan avulla halusin todellakin lisää niitä ja tietää ja tutustua kaikkeen, mikä liittyy koiriin. Kävinkin 14-vuotiaana ystäväni, Santerin kanssa erään koirahoitokurssin ja sieltä sain todella paljon vinkkejä ja oppeja koiran hoitoon, omistamiseen, käyttäytymiseen ja kouluttamiseen.

Ennen kuin sain kirjan Enniltä, niin olin käynyt kyläilemässä alakerran naapureilla, millon kenenkin ystävän kanssa. Heillä oli rottweiler, Lotta. Sillon en vielä tiennyt rodusta mitään. Minusta Lotta oli vain ihana, lempeä, rohkea ja suloinen koira, jota oli kiva käydä paijailemassa ja käyttämässä kävelyllä. Lotta oli silloin jo melko iäkäs koira. Käytiin sitten Vilman kanssa monen vuoden tauon jälkeen pimpottamassa heidän oveaan ja ovi aukesi ja kysyttiin, että "mitä Lotalle kuuluu?" Saimme siinä tietää, että Lotta oli kuollut. Heillä oli uusi koiranpentu. Eemil. Muutaman viikon päästä tuli Eemilin sisko Ellen taloon.

Siitä se lähti. Rakkauteni rottweilereihin. Ellen ja Eemil ovat kuin minun ja Vilman omia koiria, olen todella onnekas, että nämä koirat ovat olleet elämässäni jo kuusi vuotta ja rakastan niitä. Käydään Vilman kanssa koirilla aina muutaman kerran vuodessa, he ovat muuttaneet nelisen vuotta sitten Turun lähelle.
13-vuotiaana tutustuin silloisen kaverini rottweiler-pentuun, joka näytti minulle rottweiler-urosten oikeaa puolta, sitä pelotonta, terävää, rohkeaa, mutta siltikin niin uskollista ja sinnikästä luonnetta.

Eemil on päinvastainen. Se on pehmolelu. Pelästyy helposti, ei dominoi, kiltti kuin saapas, jokseenkin reviiritietoinen otus (matkii lähinnä vartioimisessa siskoaan, joka on kaikessa ihan omaa laatuaan.). Se ilmoittaa aina, jos ovelta kuuluu jotain epämääräistä. Tehtäväjako on selkeä; Eemil pitää kovaa meteliä takana ja Ellen menee hiljaa, rohkeasti ja päättäväisesti eteenpäin katsomaan, että mitä siellä on. Erittäin uskollinen. lempeä, höntti, kaikkien kaveri, todella rakas. Eemil ei nössöytensä varjossa kuitenkaan jättäisi pulaan. Ainakaan jos Ellen vähän auttaisi ;)
Ellen on todella terävä, tulinen, erittäin lojaali. Ellen vartioi jatkuvasti ja ilmoittaa matalalla murinalla kaukanakin liikkuvista uhista. Ellen ei päästäisi ketään missään tilanteessa voitolle, se on niin voittaja kaikessa. Todella fiksu otus, niin kuin veljensäkkin. Eemilin viisaus on vaan välillä hieman näkymätöntä. Luonteen kovuudeen ohella Ellen on erittäin lempeä ja hellyydenkipeä ja todella rakas. Ellen on pikkuprinsessa ja diiva.

Ellenin ja Eemilin omistajilla on myös kaksivuotias rottweiler-uros, Anton. Anton on todella dominoiva jääräpää. Fiksu ja komea poika siltikin. Minulla on siihen hömelöön viha-rakkaus-suhde. Painottuu todella paljon enemmän rakkauden puolelle, mutta silti. Vilma tietää, mitä tarkoitan.

Ystäväni Marin edesmennyt rottweiler narttu, Jade oli erilainen kuin Ellen. Ellen on tulisempi ja terävämpi, kuin mitä Jade oli. Jade oli lempeä mummeli, joka siltikin ilmoitti aina, jos jokin asia ärsyttää. Se oli todella lojaali.
 Marin eräällä ystävällä on myös rottweiler-uros. Gizmo 3-4v. Aikuistuttuaan Gizmosta huomaa hänen dominoivan ja vartioimisviettisen puolen, niinkuin rottweilerin kuuluukin olla. Gizmo on juuri semmoinen kuin rotikan kuuluukin olla. Työskentelynhaluinen, terävä, lempeä, dominoiva.
Olen 13-vuotiaasta asti halunnut rottweileria. Olen tullut Teemun kanssa siihen tulokseen, että otamme nartun joskus. Tavallaan haluisin uroksen, niinkuin Teemukin. Mutta niissä ärsyttää se, että kaikki asiat ajatellaan pallien kauttaa ja elämässä ei ole muuta, kuin muille uroksille kovistelu, jos saan hieman kärjistää. Uros olisi putkiaivojensa kanssa ja "tässä ja nyt"-asenteellaan helpompi ja suorempi, jos pitää esimerkiksi joitain laumanjohtajuusepäselkeyksiä hiota. Nartut ovat tässäkin asiassa nokkelampia, joka on sitä, että jos on epäselkeyttä laumanjohtajuudessa, niin he vievät ns. "vallan" sniikisti, ja kun he kokevat, että valta on heidän puolellaan, niin se kostautuu sitten takaisin tulevaisuudessa, sehän on selvä. Mutta teen tietenkin ihan pennusta asti täysin selväksi, että kuka käskee, niin ei pitäisi tällaisia ongelmia syntyä. Helppoa ei tule tämän rodun kanssa olemaan, mutta en olekkaan ikinä halunnut mitään helppoa koiraa, vaan haasteita ja sitä, että kovan työn jälkeen saan hienon koiran minulle ja Teemulle. Ja kuten kertomistani rotikoista näkee, sukupuoli ei todellakaan kerro luonnetta. Mutta se antaa vähän tai vähän enemmän osviittaa siitä, että mitä koira mahdollisesti tulee olemaan. Nartuissa on myös se hyvä puoli, että ne eivät kuse joka toiseen tolppaan, mikä on rasittavaa.

Koira tulisi meille alustavasti kotikoiraksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että istuisin sen kanssa päivät pitkät sohvalla ja veisin sen kaksi kertaa päivässä korttelin ympäri tarpeilleen. Treenaisin tottelevaisuutta koiran kanssa itseksemme ja välillä koittaisimme erilaisia harrastuksia. Jos löytyy meille sopiva ja kiva harrastus, niin saattaisimme jatkaa sitä. Erinäisiä koirakoulutuksia, erityisesti rottweiler-rodulle suunnattuja, voisimme käydä läpi. Näyttelyitäkin olisi kiva käydä kokeilemassa ja katsomassa, miten koira pärjäisi. Eläisimme normaalia koiran elämää, tämän vaativan rodun ehdoilla. En malta odottaa tulevaa koiraani. Mutta ei ole kiire, joten sen aika ei ole vielä. Santeri sanoi, että pitäisi odottaa kymmenen vuotta ja elää ensin. Miten minä sitten eläisin, ellen ottaisi koiraa, kun koirat ovat olleet suuri osa sydäntäni ja elämääni tähänkin mennessä? Onneksi sain käännytettyä poikaystäväni, joka vielä vuoden alussa pelkäsi koiria, niin koiraihmiseksi ja hänkin todella haluaa ottaa rottweilerin ja tietää, mitä se tuo tullessaan.

 Ohessa kuvia Ellenistä, Eemilistä ja Antonista.

Kahdessa ylemmässä kuvassa Anton. Söpis.

Ellen. Se tykkää leikkiä yksin selällään. Normaalia.

Kaikki kolme ja Vilma.

Anton. Hyi, mikä karhu!

Ellen. Nartuista nartuin. Juuri siksi niin rakas.

Eemil.

Eemil omana itsenään ja Anton. Rakkaat.

Kaikki kolme posettaa. Hieno kuva!

Ellen, mä ja Anton.

Postausinto iski

Jälleen postaus. Vastahan alle 5 minuuttia sitten postasin viimeksi. No eipä se ketään haittaa, ei ainakaan minua ja mun blogihan tämä on. Täynnä kirjoitusvirheitä, sotkua ja höpöhöpö-kuvia.

Mä ihailen kyllä kaikkia, jotka kirjoittavat säännöllisesti blogiin. Kertomalla mielipiteitään asioista, lisäämällä päivän asu-kuvia ja kertomalla asustaan, kirjoittamalla arjestaan, viikonlopuistaan, lemmikistään jne. Itsekkin haluaisin sellaisen innon tätä blogia varten. Mutta tuntuu, ettei minulla oikein ikinä ole kirjoitettavaa ja aina, kun mietin, että "tästä asiasta kailotan kyllä koko maailmalle (tai ainakin viidelle lukialleni)", niin unohdan sen sitten, kun pääsen koneen ääreen. Tykkäisin painottaa täällä pääasiassa vaatteisiini ja tyyliini, mutta olen laiska ottamaan esim. päivän asu-kuvia. Mutta siihen aiheeseen voisi paneutua myös muillakin tavoin, katsotaan. Unelma-blogissani olisi kaikkea muutakin kyllä, sillälailla sopivasti. Toivottavasti into blogini suhteen säilyisi pitkään, eikä lopahtaisi niin kuin aina.

Aiheita riittää päässäni tällä hetkellä vaikka millä mitalla, joten saatan kohta taas postata..Haha. Toivon mukaan malttaisin esimerkiksi HUOMISEEN. Heippa! 

Kaunis ilme.

Esittelyssä taas uutuuksia

Olen tosiaan viime aikoina ostanut/saanut/jollain muulla tapaa hommannut paljon uusia vaatteita ja asusteita ja tässä niistä jälleen osa. Unohdin kuvata uuden lempivyöni, jonka ostin Monkista n. viikko sitten. Ehkä saan siitä joskus otettua jotain kuvaa ja lisään tänne.

Pipo, iltalaukku, lompakko.

Sain tämän kauniin laukun mummiltani. Yllättäen haluaisin käyttää sitä pikkujouluissa.

Heilahtanut kuva ;) Uusi lompakkoni Aleksi-13-liikkeestä. Oli puoleen hintaan, joten todella halvalla tämän kanssa pääsin. Aitoa nahkaa, joten on laadukas.

Pipon sain äidiltäni ja se on Seppälästä ostettu. Sanoin jo aikaisemmin itselleni, että pipot jätän tänätalvena hattuhyllylle, koska haluaisin opetella käyttämään hattuja. Mutta tämä pipo on jotenkin todella ihana, joten pakkohan sitä on käyttää. Niin kuin kaikkia muitankin pipojani, minkäs teet.

Ps. Älkää välittäkö siitä, että kuvien koko vaihtelee. Testailen vaan, että minkä kokoiset kuvat olisivat parhaat. Tuntuu siltä, että tämmöisien kuvien ei tarvitse olla jättisuuria, mutta sitten, kun lisään asukuvia tai "muuten vaan"-kuvia, niin ne sitten suuriksi. Jää nähtäväksi. Tsaukki!

Enemmän ja vähemmän uutta

Mä olen viime aikoina ostellut paljon uusia vaatteita. Suurinosa taitaa olla alennuksesta ja osan näistä sain ystävältäni. Kiitos Mari! Tässä ei ole kaikki minun ns. "uudet vaatteet" viime ajoilta, mutta osa ainakin:

Monkista hauskan näköinen toppi. Oon tykästynyt kaikkeen kiiltävään. Kiva harakka.

Kappahlista ihana sininen villapaita.

Espritistä uusi lempimekkoni. Melkein polviin asti tämä ja sopii myös talvimekoksi.

Marilta saamani hieno t-paita. Takana on samanlainen kuva.

Marilta tämäkin. Tämä pitsipaita oli todella nätti päällä. Pitää katsoa, että hyödynnänkö sitä mahdollisesti joissain pikkujouluissa.

Monkista viininpunainen paita. (Väritys on kuvassa vääristynyt, oikeasti tummempi.)

Marilta saatu yksi uusi lempipaitani! IHANA.

Marilta sain urheilutopin. Tämä saa odottaa käyttöään vielä pitkään...

Sain tämän myös Marilta. Nätti pitsihame. Pääsee päälläni päivänvaloon pikkujouluissa.

RUSKEA hame Marilta. Kotelomallia. Väritys on taas vääristynyt.

Flashin alennuksesta ostamani kukonaskelhame. Kotelomalli. Tämä oli tänään ekaa kertaa päälläni.

Uusin ostokseni; RENNOT farkut. Mielettömän hienot ja vieläpä puoleen hintaan Lindexistä. Huolestuttaa vaan todella paljon, että näiden koko on n. 2-3x suurempi, kuin esim. viimeksi, kun ostin farkut. NAM!!!

Hiljaiseloa

Mä en ole näyttänyt naamaani täälläpäin aikoihin. Ei ole ollut mitään asiaa täällä ja olen ollut tämän suhteen todella laiska, niin kuin kaiken muunkin. En mä edes tiedä mitä varten tämä mun blogi on olemassa. Ehkä vaan tavallaan...kaiken varalta? No mut kuvia mä aina melkeempä vaan tänne lisäilen, joten jatkan sillä linjalla nyt ja katson mitä muuta voisin joskus saada aikaiseksi täällä.
Tässä kuitenkin päivän asuni.

Takki - Zara

Kengät - Vagabond

Kaulakoru - Vila

Villapaita - Kappahl

Farkut - Kirpputorilta, mutta ovat Acnet

Laukku - Kirpparilta, mutta alunperin Lindexistä

Alla oleva toppi - Monki